Pitääkin jo tänään laittaa sisään myös huomisen lauantain pelit, koska huominen menee reissussa ja perheen kanssa aikaa viettäen. Lauantaihan on vedonlyöjän unelmapäivä aina siitä eteenpäin, kun Valioliiga kausi starttaa elokuun lopulla.
Alustuksen mukaisesti laitetaan vetoja kiinni brittifutiksesta:
Ensimmäisenä kohteena kokeillaan Premier League-ottelua Aston Villa VS Arsenal. Kyseessä on kohde, jossa tekisi mieli laittaa rahat kiinni Aston Villalle. Joukkue on avanut kauden sensaatiomaisen hienosti, voittaen mm. Liverpoolin 1-0 pari viikkoa sitten. Tosin on sanottava, että Brendan Rodgersin peluutus ihmetytti allekirjoittanutta, sillä Raheem Sterling aloitti penkillä ja Balotellille ei löytynyt kunnon tarjoilua missään vaiheessa. Puolustuksessa Sakho ei vakuuta vieläkään. No se Liverpoolista, tulee elettyä tunteella suosikkijoukkueen kanssa :)
Arsenal on aloittanut kauden hiukan vaisusti. Sijoitus on 7. ja joukkue on kerännyt tasapelejä jo kolme kappaletta. Edellisessä pelissä Man Citya vastaan joukkue olisi ehdottomasti ansainnut voiton, mutta puolustuksessa tulee liikaa virheitä edelleen. Veikkaushuone.com antaa Arsenalille vieraspeliin kertoimeksi 1,80, mitä en lähde pelaamaan. Mikäli Aston Villa saa ajettua samanlaisen bussin parkkiin kuin the Redsiä vastaan niin tasapeli on lähellä. Lähden kokeilemaan rohkeasti tasapeliä kertoimella 3,50.
Toinen veto tällätään kohteeseen West Ham VS Liverpool. Liverpoolilla on edessä matka Lontooseen ja vastassa Sam Allerdycen johtama West Ham, joka pelaa erittäin epätasaista peliä. Välillä joukkue venyy hienosti koviakin joukkueita vastaan, mutta välillä taas tulee rumia kompastumisia. Lähden kokeilemaan ensimmäisen puoliajan voittajaksi Liverpoolia kertoimella 2,28. Liverpoolin kauden alku on ollut vaisu ja joukkueella ei ole varaa menettää enempää pisteitä, jottei Chelsea karkaa liian kauaksi. Uskoisin, että Rodgers panostaa tähän peliin parhaan rosterin kentälle ja joukkue tulee alusta lähtien erilaisella sykkeellä kuin Aston Villaa vastaan. Lisäksi oman näkemykseni mukaan West Hamin pelityyli sopii paremmin Poolille, koska West Ham pelaa melko avointa ja välillä jopa kuritonta jalkapalloa. Maalipaikkoja varmaan saadaan ottelussa aikaiseksi ja Liverpoolin pitäisi poistua Lontoosta kolme pistettä rikkaampana. Uskon, että ratkaisu nähdään jo ensimmäisellä puoliajalla ja siksi veto Liverpoolille.
Kolmas kohde poimitaan Englannin Championshipistä, Millwall VS Nottingham. Kotijoukkue on aloittanut kauden paremmin kuin aikoihin. Kotona pelatuista kolmesta ottelusta on kaksi voittoa ja yksi tappio. Nottingham puolestaan hallitsee alun perusteella Championshipiä ja pitää piikkipaikkaa viidellä voitolla ja kahdella tasurilla. Vieraissakin peli on kulkenut ja plakkarissa on kaksi voittoa sekä tasapeli. Mielestäni tässä kohteessa on Nottinghamille asetettu sen verran ylikerrointa, ettei sitä voi jättää käyttämättä. Millwallin lento loppuu jossain vaiheessa ja Nottinghamin materiaalietu on niin paljon suurempi, että sijoitetaan panos Nottinghamille kertoimella 2,38.
Viimeisenä kohteena lauantaille otetaan kotimaista jääkiekkoliigaa ja kohde Saipa VS JYP Jyväskylä. Saipa on aloittanut kauden hyvin ja keikkuu sarjataulukossa toisena yhdeksällä pisteellä. JYP on pelannut yhden ottelun vähemmän ja sillä on kasassa kuusi pistettä. Saipa on kova kotijoukkue ja JYP joutuu tekemään täyden iltapuhteen, että sieltä pisteitä mukaan irtoaa. Minulla on kuitenkin kova usko JYPiin tässä kohteessa ja laitan rahat kiinni jyväskyläläisten voittoon mielestäni houkuttelevalla kertoimella 3,05.
Tässä koonti lauantain kohteista:
Aston Villa VS Arsenal: tasapeli; X (3,50) Tulos 0-3 EI VOITTOA
West Ham VS Liverpool ensimmäisen puoliajan voittaja: Liverpool; 2 (2,28) Tulos 2-1 EI VOITTOA
Millwall VS Nottingham: Nottingham; 2 (2,38) Tulos 0-0 EI VOITTOA
Saipa VS JYP Jyväskylä: JYP Jyväskylä; 2 (3,05) Tulos 5-3 EI VOITTOA